Varallisuus ja tuloerot kaventuivat Suomessa vuosina 1966–1990, samalla keskimääräinen tulojen kasvu oli suurempaa silloin kuin 1990–2017. Tämä käy ilmi elokuussa julkaistusta raportista Eriarvoisuuden tila Suomessa 2020. Keskeisiksi syiksi varallisuuserojen kasvulle nähdään verojärjestelmän muutos vuonna 1993, jossa pääomatulojen veroasteeksi tuli 25 %, kun esim. monessa kunnassa ylimmän ansiotulon marginaalivero oli 60 %. Verojärjestelmän muutos kannusti monia muuttamaan tulonsa pääomatuloksi. Valtaosalle kansalaista tämä ei tietenkään ollut mahdollista.
Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että suuret varallisuus- ja tuloerot ovat pahasta talouden kehitykselle.
Kasautuva varallisuus on talouskasvulle haitallista, koska yleensä sen taustalla on suurituloisten verotuksen leikkaukset, jolloin verotuksen painopiste siirtyy keskiluokan sekä pienempituloisten kansalaisten harteille. Mitä pienemmät tulot, sitä enemmän verotuksen painopisteen muutos leikkaa ostovoimaa.
Jos julkisia palveluita leikataan verotuksen keventämiseksi, seurauksena on sama tilanne: keskiluokka ja pienituloiset joutuvat maksamaan yksityisistä palveluista enemmän kuin mikä oli heidän maksuosuutensa julkisten palveluiden rahoittajana. Nämä verotuksen painopistemuutokset ovat leikanneet valtaosan suomalaisten ostovoimaa. Suurituloisten kasvanut varallisuus ei myöskään palaudu markkinoille kysyntänä, koska kukaan ei syö yli määräänsä tai leikkauta hiuksiaan tuhannen suomalaisen edestä.
Palvelusektori pahimpana kärsijänä
Palvelusektori on todennäköisesti menettänyt eniten kasvustaan varallisuus- ja tuloerojen kasvun takia, mutta muitakin kärsijöitä on: asuntomarkkinat ja rakennussektori, logistiikka ja autokauppa sekä erikois- ja päivittäistavarakauppa. Tuntuukin oudolta, miksi kotimarkkinoiden kasvun edistäminen ei ole keskeisemmässä roolissa, kun verotuksen painopistemuutosten vaikutuksia ja seurauksia arvioidaan. Vai onko niin, että kuormasta syöminen on houkuttelevampaa kuin kakun kasvattaminen?
