Euroopan komissio on ehdottanut nykyisen ei-taloudellisen tiedon raportoinnin merkittävää laajentamista. Mahdollisesti jo vuonna 2023 voimaan tuleva Corporate Sustainability Reporting, CSRD, eli yritysten kestävyysraportointi nostaa lain mukaan raportointivelvollisten yritysten määrän Suomessa kymmenkertaiseksi, sekä laajentaa raportointivelvollisuuden koskemaan myös pörssin ulkopuolisia yrityksiä.
Parhaillaan valmisteilla olevaan EU:n Taksonomiaan liittyvät tietotarpeet tullaan hankkimaan uudistetulla raportointivelvoitteella. Pakollinen vastuullisuusraportointi koskisi jatkossa kaikkia yrityksiä, jotka täyttävät EU:n direktiivin mukaiset suuren yrityksen kriteerit (vähintään kaksi kolmesta raja-arvosta ylittyy: henkilöstö >250, liikevaihto >40M€, tase >20M€). Suomessa tämä tulee koskettamaan noin 800 yritystä, joista valtaosa ei siis ole julkisesti noteerattuja ja joilla tähän mennessä ei ole ollut mitään lakiin perustuvaa velvoitetta vastuullisuusraportointiin.
Tämä nostaa merkittäviä haasteita yhtiöiden tilinpäätös/raportointikäytäntöihin. CSRD-raportointi sisältää useita, täysin uusia raportointikohteita niillekin yrityksille, jotka jo raportoivat vastuullisuudestaan esimerkiksi GRI Standards –kehikon mukaisesti. Esimerkeiksi käyvät
1) kaksinkertainen olennaisuus –konsepti, eli raportointi yhtiöön vaikuttavista kestävyysriskeistä, että yhtiön vaikutuksesta yhteiskuntaan ja ympäristöön
2) raportoinnin linjaaminen kestävän rahoituksen tiedonantoasetukseen (SFDR) ja EU:n taksonomia-asetukseen
3) raportin julkaiseminen muuttuu myös määrämuotoiseksi: tuleva CSRD on osa yhtiön vuosikertomusta ja sen tulee olla digitaalisesti luettavassa muodossa.
Vuosi 2023 on jo käytännössä ovella: aikaa muutokseen on tällä hetkellä vain neljätoista kuukautta.
Miten kannattaa toimia? Ota yhteyttä meihin. Meillä on jo valmiina prosessi, jonka avulla kartoitetaan yhtiön vastuullisuusstrategian ja – viestinnän lähtötaso, luodaan valmiudet tulevaan ja kehitetään konkreettiset toimenpiteet vastaamaan uusiin vastuullisuushaasteisiin.