Maailman käytetyin rikkaruohomyrkky glyfosaatti on mehiläisille kuin AIDS: se tuhoaa niiden vastustuskyvyn. Nauttiessaan mettä tai siitepölyä mehiläinen syö samalla glyfosaattia.

Yhdysvaltalainen tiedelehti PNAS julkaisi pari vuotta sitten tutkimuksen, jonka mukaan glyfosaatti vaikuttaa bakteerien kautta mehiläisten mahan toimintaan. Mahan bakteeritaso joko tippui tai osittain tuhoutui. Tutkimuksen mukaan sellaiset mehiläiset, jotka olivat kokeissa syöneet glyfosaattia kuolivat nopeammin kuin mehiläiset, joita ei oltu altistettu glyfosaatille.

Glyfosaatti, yli 45 vuotta markkinoilla

Amerikkalainen kemian alan yhtiö Monsanto toi glyfosaatin markkinoille vuonna 1974. Vuonna 2018 Bayer Ag osti Monsanton. Arvioiden mukaan glyfosaattia on levitetty kaikkiaan 8–9 miljardia kiloa. Vuosituhannen vaihteessa glyfosaatin patentti raukesi ja glyfosaatista 60–70 % onkin levitetty pelloille ja puutarhoihin viimeisimmän kymmenen vuoden aikana.

Mahdollisesti syöpää aiheuttava, valmistajat kiistävät

USA:ssa monet syöpää sairastavat, glyfosaatin kanssa paljon tekemisissä olleet ihmiset, ovat haastaneet glyfosaatin valmistajia oikeuteen. Monsanto ja Bayer onkin tuomittu USA:ssa kymmenien miljoonien korvauksiin. Kuitenkin USA:n ympäristönsuojeluviraston sekä Euroopan elintarviketurvallisuusviraston mukaan glyfosaatti ei aiheuta syöpää. Glyfosaatilla onkin tällä hetkellä myyntilupa EU:n alueella vuoteen 2022 asti.

Neonikotinoidit ja glyfosaatti pölyttäjien uhkana

Neonikotinoidien on todettu heikentävän monien hyönteisten lisääntymiskykyä, esim. kimalaiset tuottavat vähemmän kuningattaria. Euroopan komissio kielsikin 2013 neonikotinoidien käytön mehiläisiä houkuttelevissa kasveissa.
Kasvintorjunta-aineiden luoma vakavin uhka ihmiskunnalle lienee pölyttäjien laajamittainen tuho, mistä on esimerkkejä eripuolilta maailmaa. Pahinta asiassa on, ettei meillä ole varmuutta onko asia korjattavissa kuinka nopeasti. Lähivuosina tulemme näkemään tuleeko aiheesta vastaavanlaisia oikeudenkäyntejä kuin tupakkateollisuuden kanssa, joka kiivaasti kieltää tupakan haitallisuuden.