Yhteiskunnallinen mainonta on erilaista.

Yhteiskunnallisessa mainonnassa ja viestinnässä on muutamia selkeitä eroavaisuuksia kaupalliseen mainontaan nähden: disinformaatio ja median kiinnostus. Muropatukan mainonta herättää harvoin voimakkaita vastareaktioita ja vielä vähemmän voi odottaa, että media kommentoisi sitä. Mitä enemmän viesti pitää sisällään poliittisia kannanottoja, sitä enemmän viestiä kritisoidaan ja pyritään kumoamaan sen sisältö. Voimakas kritiikki ei kuitenkaan tarkoita, että viesti olisi huono tai kampanja epäonnistunut. Kyse on pikemminkin siitä, kenelle viesti on kohdennettu ja mitä reaktioita se saa aikaan kohderyhmässä. Hyvin harvoin kohderyhmänä on ns. koko [...]

2020-03-16T16:17:44+02:0026.2.2018|Yhteiskunnallinen viestintä|

Motiivipohjainen markkinointiviestintä

Yksi keskeinen tekijä hyvän markkinointiviestinnän suunnittelussa on motiivilähtöisyys. Motiivilähtöisyys on mahdollista vain silloin, kun kampanjalle on määritetty kohderyhmät. Jotta viesti vaikuttaisi valittuihin kohderyhmiin (asenne- tai käyttäytymismuutos) on viestin osuttava kohderyhmien motiiveihin. Tämä tarkoittaa, että markkinointiviestinnässä tulee käyttää useampia motiivitekijöitä, jos puhuttelemme motiiveiltaan tai arvoiltaan erilaisia kohderyhmiä. Tästä syystä kampanjat, joissa kohderyhmiä ei ole määritelty tai useita kohderyhmiä niputetaan väärien motiivien alle, ovat tuloksiltaan yleensä heikkoja. Markkinoitava palvelu tai tuote vaikuttaa asennemuutoksen nopeuteen. Herätteellisissä, matalan sidonnaisuuden tuotteissa muutos voi olla [...]

2020-03-16T16:18:25+02:0020.9.2017|Brändi, Mainonta|

Korkean sidonnaisuuden päätöksentekoprosessi

Jäseneksi liittyminen on lähes aina korkean sidonnaisuuden päätös, etenkin jos jäsenyyteen liittyy suhteellisen korkea jäsenmaksu. Tämä tarkoittaa, että päätöksentekoprosessi on vaiheittainen ja nopeat asennemuutokset eivät juurikaan ole mahdollisia. Jäsenhankinnan tulisikin olla jatkuva prosessi, joka kuljettaa henkilöä askel askeleelta kohti jäsenyyttä. Ihmisiä on koko ajan päätöksentekoprosessin eri vaiheissa. Kyseessä ovat kuin liukuportaat, jotka kuljettavat jatkuvasti uusia sukupolvia rappusia ylöspäin. Haasteen asettaa se, että prosessin eri vaiheissa kohderyhmän vastaanottokyky / kiinnostus vaihtelee voimakkaasti. Tuloksekkaaseen etenemisen kannalta viestin sisällön, tyylin ja kiinnostavuuden [...]

2020-03-16T16:19:05+02:004.8.2017|GRI|
Go to Top