Vaalit alkavat nyt

Monet ammattiliitot sekä erilaiset etu- ja kansalaisjärjestöt ovat aloittamassa juuri nyt omien kampanjoittensa suunnittelun liittyen kevään 2027 eduskuntavaaleihin.
Useille kansalaisjärjestöille kyse on valtion budjetin kautta tulevan rahoituksen säilyttämisestä tai kasvattamisesta. Ammattiliitoille useimmiten kyse on oman toimialan työllisyyden turvaamisesta ja työelämään vaikuttavan lainsäädännön oikeudenmukaisesta kehittämisestä palkansaajien kannalta.
Kohderyhmän ja ajoituksen merkitys onnistumiselle
Erilaisia muuttujia on todella paljon, joten yhtä ”viisasten kiveä” ei ole olemassa, joka toimisi kaikissa eri tilanteissa. Keskeisimpiä muuttujia ovat kohderyhmät, joita voivat olla esim. poliitikot / media / kansalaiset / oma jäsenistö. Se mitä ryhmää tai ryhmiä tavoitellaan, vaikuttaa huomattavasti niin kampanjan sisältöön, ajoitukseen kuin budjettiin.
Korkean sidonnaisuuden päätökset vievät enemmän aikaa
Yhteiskunnallinen vaikuttaminen on useimmille kohderyhmille ns. korkean sidonnaisuuden aihe. Tämä tarkoittaa, että viestittävään aiheeseen neutraalisti suhtautuvat henkilöt eivät muuta asennettaan kyseiseen aiheeseen kovin nopeasti. Aiheeseen ennakolta kriittisesti suhtautuvat muuttavat kantaansa vieläkin hitaammin, jos yleensäkään muuttavat. Samanmielisten kohdalla kyse taasen on enemmänkin aiheesta muistuttamisesta, kuin asenne- ja käyttäytymismuutoksen tavoittelusta.
Laveasti vai keskitetysti
Pienellä budjetilla ei yleensä kannata lähteä tavoittelemaan kovin laajaa kohderyhmää, koska kampanjan teho jää niin pieneksi, ettei tuloksia juurikaan heru. Oman asian/viestin tehokkuuden kannalta on oleellista, että löydetään ne kohderyhmät ja kanavat, joilla saadaan oma viesti kohdennettua juuri oikeille henkilöille tai ryhmille ja sisällöllisesti sellaiseksi, että se koetaan merkitykselliseksi.
Terävästi vai varovasti
Pääsääntöisesti voi sanoa, mitä pienempi budjetti, niin sitä terävämmin asia olisi esitettävä, jotta se erottuu mediatulvasta ja herättää kohderyhmänsä mielenkiinnon. Jos käytössä on iso budjetti, niin viestille on mahdollista ostaa paljon toistoja, jolloin asia saadaan viestittyä toistojen avulla.
Omat jäsenet mukana kampanjassa
Omat mediavälineet ja oma jäsenistö kannattaa melkein aina olla osana yhteiskuntavaikuttamiskampanjaa, sillä heidän tuki kampanjalle on viesti siitä, että asialla on yhteiskunnallista merkitystä. Omat jäsenet ovat myös sosiaalisessa mediassa toimijoita, jotka vaikuttavat osaltaan siihen, millaiseksi yhteiskunnallinen keskustelu muokkautuu ennen vaaleja.
Ajoissa saa enemmän
Puolueiden kampanjat yhä useammin kohdentuvat viimeiselle kuukaudelle, mutta käytännössä vaalien keskeiset teemat ovat valikoituneet jo selvästi aiemmin. Jotta omalle jäsenistölleen tai organisaatiolle tärkeät asiat saadaan vaalien teemoihin mukaan, niin vaikuttamistyö tapahtuu suunnittelun osalta keväällä/kesällä -26 ja itse vaikuttamistyö syksyllä 2026. ”Early Bird Get’s a Worm”
