Olemme viime keväästä lähtien kehittäneet ohjelmistopohjaista GRI-raporttien kvalitatiivisen laadun mittaamistyökalua Business Finlandin rahoituksen turvin. Nyt valmiina on järjestelmän versio 1.0., jota voidaan jo testata aidossa ympäristössä.

Mitä ohjelmalla voidaan analysoida?

GRI Standards –raportointikehikon tultua käyttöön neljä vuotta sitten, raporttien yhdeksi keskeiseksi painopisteeksi on muodostunut vastuullisuuden johtamisjärjestelmän kuvaus. Tällä on tarkoitus osoittaa vastuullisuusjärjestelmien yhtiötä läpileikkaavat prosessit. Johtamisen kuvaaminen on myös keino nähdä yhtiön ylimmän johdon sitoutuminen vastuullisen liiketoiminnan pitkäjänteiseen kehittämiseen. Johtamisjärjestelmien analytiikalla voidaankin nähdä ”numeroita pidemmälle”: tunnuslukujen kautta nähdään menneisyyden muutokset, mutta johtamisella ratkaistaan tuleva kehitys. Kestävää kehitystä tukevat järjestelmät ja hallinnon mallit mahdollistavat yhtiön tavoitteiden saavuttamisen ja samalla kertovat yhtiön liiketoiminnasta kiinnostuneille sidosryhmille yhtiön tavan toimia.

Raudan kehittämällä ohjelmistolla voidaan analysoida yhtiön raportin GRI:n mukaista johtamisjärjestelmän kuvausta (GRI 103 Management approach): sen laajuutta, kattavuutta ja sen kehityskohteita. Ohjelmistolla voidaan myös verrata omaa raportointia muihin (raportti vs. raportti/raportit, raportti vs. toimiala, raportti vs. muu toimiala). Analyysi mahdollistaa niin oman raportoinnin kehittämisen kuin analyytikolle nopeamman ja kustannustehokkaamman tavan tulkita eri yhtiöiden raportointia.

Tule mukaan kehitykseen!

Haluaisitko tutustua ensimmäisten joukossa ohjelmistoomme ja samalla luoda organisaatiollenne ylivoimaisen tavan kehittää vastuullisuusraportointia? Ota yhteyttä kuullaksesi lisää!

timo.rantanen(at)rauta.fi

(040) 511 6364

viivi.saari(at)rauta.fi

(010) 439 1110