Kansainväliset verotussäännöt ovat rikki

Lue osa 1: Verot katoavat paratiisiin Kansalaisjärjestö Tax Justice Network on arvioinut, että veroparatiiseissa on pelkästään yksityishenkilöiden varallisuutta yksitoistatuhatta miljardia euroa. Arvioiden mukaan maailman varallisuudesta jopa puolet olisi veroparatiiseissa. IMF sekä OECD ovat tuoreissa tutkimuksissaan todenneet suurten varallisuuserojen olevat haitallisista talouskasvulle. Samalla tuloerot ovat kasvaneet aiheuttaen epävakautta yhteiskuntiin sekä talouteen. Yritykset, joiden voitot perustuvat veroparatiisien hyödyntämiseen, eivät voi toimia transparentisti, jolloin ne ovat sijoittajille riskialttiimpia, koska kansainvälinen paine ja tiukentuva lainsäädäntö voivat leikata nopeastikin merkittävän osan voitoista. Yritysten velvoitus [...]

2020-03-16T16:30:03+02:005.2.2016|Categories: GRI, Yritysvastuu|Tags: , , , |

Euroopan keskuspankki alentaa korkoja – mitä tekee Suomi?

Euroopan keskuspankki on tarkoituksella ajanut korot niin alas, että kaikilla olisi mahdollisuus elvyttää ja saada talous liikkeelle. Suomen hallitus taasen on päätynyt leikkauslinjalle. Tämä johtaa kotimaisen kysynnän ja kotimarkkinayritysten ahdinkoon. Jos euroalueen vauraimmat valtiot eivät ole valmiita elvyttämään ja köyhimmillä ei ole varaa tai euroalueen budjettialijäämiä koskevat säännöt estävät elvyttämisen, niin olemme pattitilanteessa. Vallitseva tilanne ei tarjoa paljoa vientivetoista kasvua. Nobelpalkittu taloustieteilijä Joseph Stiglitz kuvaakin Suomen hallituksen tekemiä päätöksiä sanoilla "Tässä lyödään vetoa siitä, että vientisektori elpyy nopeammin kuin [...]

2020-03-16T16:33:37+02:0012.1.2016|Categories: GRI, Yritysvastuu|Tags: , , |

UN Global Sustainable Development Goals

Perjantaina 8. tammikuuta YK julkisti päivitetyt kestävän kehityksen tavoitteet, joiden tavoite on kolmenkymmenen vuoden sisällä. Listaus kattaa asioita köyhyyden torjunnasta ilmastonmuutokseen ja kestävään liiketoimintaan. Aihealueet ovat jo aikaisemminkin muuttuneet vastuullisuuden johtaviksi trendeiksi ja vaikuttaneet esimerkiksi vastuullisuusraportoinnin kehitykseen.
Kestävän kehityksen tavoitteita kannattaa nyt tarkastella oman organisaation kannalta. Missä voimme loistaa ja mitä voimme kehittää? Ole mukana vastuullisuuden trendeissä! http://www.un.org/sustainabledevelopment/sustainable-development-goals/

2020-03-16T16:34:27+02:0011.1.2016|Categories: GRI, Yritysvastuu|Tags: , , , |
Go to Top